Yritys

Ota yhteyttä:

Historia

Kansakoulusta taidenäyttelyihin – Wihasjärvi1906:n tarina
Peltomaiseman reunalla seisova Vihasjärven kansakoulu on nähnyt monet erilaiset vuosikymmenet. Rakennus on palvellut uskollisesti kouluna, sipulikuivaamona, kulttuuritilana ja kotina. Nyt, Aija Viitaniemen ja Tapani Virtasen käsissä, siitä on tullut yksi Oriveden suosituimmista tapahtumapaikoista, jonka kahvila, elämykset ja taide houkuttelevat kävijöitä ympäri Suomea. Myöskin ulkomaalaisia vierailijoita käy koululla. Aija ja Tapani eivät ole ajautuneet isännöimään vanhaa kansakoulua sattumalta, heillä on paikkaan vahva side. Molemmat ovat Eräjärveltä kotoisin ja jo heidän vanhempansa ja isovanhempansa ovat olleet osana koulun toimintaa.

KUN KAIKKI ALKOI – KANSAKOULUN SYNTY

1800-luvun puolivälissä, kun Vihasjärven kylä oli vielä viiden järven rannalle rakennetun talon kokoinen, Vihasjärven nimi taipui monien vaiheiden jälkeen muotoon Wihasjärvi.

Nimen on oletettu saaneen alkunsa Vesilahden Vihastosta, jonka hallinnassa järvi aikoinaan oli. Muutoinkin sana viha viittasi tuolloin veteen tai järveen. Alueella on edelleen myös Vihosoja ja Vihossuo.

Vuonna 1906, kolmen vuoden rakentamisen jälkeen, Vihasjärven ja Järvenpään kylien rajalle valmistunut Vihasjärven kansakoulu aloitti toimintansa. Vuosisadan alussa kunnat panostivat julkisiin rakennuksiin, varsinkin kouluihin, ja sen voi nähdä myös koulurakennuksesta. Paikalliset tilalliset valitsivat metsistään parhaat puut ja lahjoittivat ne koulun rakennushirsiksi. Koulun rakennuspaikkakin valittiin huolella, iso kaksikerroksinen rakennus vaati kunnon perustukset. Huolellinen pohjatyö kannatti, sillä rakennus on näihin päiviin asti säilynyt hyväkuntoisena. Jopa koulun pisin sivu, 40 metrin pituinen seinä, on edelleen luotisuora.

Kun ensimmäiset kolme oppilasta astuivat kansakoulun ovesta sisään, yksi heistä oli Aijan äidinisä Kustaa Nisula. Hän oli myös koulun pitkäaikaisin johtokunnan jäsen ja vaikutti sitä kautta koulun toimintaan 34 vuoden ajan. Kun Juho Virtanen, Tapanin isä, kävi sisaruksineen Vihasjärven kansakoulua 20-luvulla, oppilasluku oli suurimmillaan, lapsia oli toistasataa. Lopulta 40-luvun lopulla kansakouluun rakennettiin laajennusosa ja siitä tuli Eräjärven kouluista suurin sekä pinta-alaltaan että oppilasmäärältään. Pitkien taisteluiden jälkeen se nimettiin Eräjärven keskuskouluksi. Sota kosketti myös Eräjärveä monin tavoin. Monet miehet lähtivät rintamalle ja sota-alueilta saapui siirtoväkeä. Aijankin kotitalo, yhtenä monista, majoitti inkeriläisiä perheitä, joiden lapset kasvattivat kansakoulun jo valmiiksi suurta oppilasmäärää.

OPPIMISTA KANSAKOULUSSA – AIJA JA TAPANI MUISTELEVAT

Aijalle kertyi Vihasjärven kansakoulussa monia hyviä muistoja, vaikka ehtikin käydä vain ensimmäisen luokan ennen koulun lakkauttamista. Hän muistaa keittäjän hyvät ruuat, ja kuinka kuusijuhlassa sai raittiuskilpailun palkinnon kaikkien edessä. Myös luonnossa oppiminen ja opettajan puussa näyttämä käki painuivat pienen Aijan mieleen.

Tapani ehti käydä Vihasjärvellä kaikki luokat ennen Orivedelle siirtymistä. Yksi Tapanin opettajista oli itsekin Vihasjärven koulua aikoinaan käynyt Pirkko Nisula-Ouni, Aijan täti. Hän opetti ajanmukaisesti itse kaikkia aineita ja antoi Järvenpään kylän tenoriksikin kutsutulle Tapanille laulun numeroksi kymmenen.

Pienillä koululaisilla ei tekemisen puutetta ollut. Suurelle koulun takapihalle mahtui välituntialue hyppylautoineen ja hiekkakasoineen, mutta myös paljon hyötypuutarhaa ja opettajien kasvimaa. Vieläkin pihassa ja puutarhassa kasvaa alkuperäisiä puita ja pensaita, vaikka remontit ovat niitä vuosien varrella veroittaneetkin. Aamuisin sisälle ei rynnätty miten sattui, vaan oven eteen muodostettiin siisti jono, jossa mentiin rauhallisesti sisälle kuuntelemaan aamuhartautta.

Vihasjärven kansakoulu erottui kolmen opettajan kouluna aikansa muista opinahjoista. Siinä oli neljä luokkahuonetta, opettajien ja keittäjän perheiden asunnot sekä yläkerrassa sali, joka toimi tarvittaessa poikien puutyöluokkana tai voimistelu- ja juhlasalina. Keittolakin sijaitsi ylhäällä kunnes siirtyi 40-luvulla alakertaan. Edelleen hormin ja ikkunan välissä voi nähdä vanhan puuhellan jäljen muistona paikasta, jossa ruoka valmistettiin. Vuorotellen järjestäjinä toimineet oppilaat auttoivat ruokien ja astioiden kantamisessa kerrosten välillä. Ruokahuoltoon ja siivoukseen liittyvät askareet olivat tyttöjen vastuulla. Pojat hoitivat polttopuiden kantamisen julkisiin tiloihin puuvarastosta, johon paikalliset metsänomistajat olivat valmiit koivuklapit hevosillaan, ja myöhemmin traktoreillaan, kuskanneet. Hommaa pojilla riitti, sillä rakennuksessa oli yhteensä yli 20 tulisijaa, joista kymmenkunta lämmitti julkisia tiloja. Käyttövettä ei onneksi jouduttu kantamaan, sillä melkein koulun alkuajoista asti juomalaitteisiin, keittolaan, opettajien huoneistoihin ja saunaan tuli painevesi pihakaivosta. Jos pihakaivo sattui kuivumaan, vettä saatiin lähellä sijainneesta metsäkaivosta, paineella sieltäkin. Ajalle tyypillisesti ruokailu tapahtui luokkahuoneissa. Oman pulpetin päälle levitettiin ruokaliina ja siinä syötiin lämpimän ruoan lisäksi raasteita, näkkileipää ja juotiin maitoa.

Keittäjä oli siihen aikaan varsinainen jokapaikanhöylä. Hän hoiti ruokatalouden lisäksi koulun julkisten tilojen lämmityksen ja siivoamisen sekä puutarhan. Paikalliset kalastajat toimittivat keittolaan kalat ja läheiseltä suolta saatiin marjat. Opettajat hoitivat puutarhassa ja lähimetsissä mehiläispesiä, joista saivat hunajaa. Alkuvuosina myös koululaisten piti osallistua raaka-aineiden hankkimiseen, kotoa tuotiin syksyisin omenoita ja puolukoita. Koulun pihapiirissä on edelleen navetta, jossa oli paikka kahdelle lehmälle. Kunta hankki lehmät joihin eräälläkin yläkoulun opettajalla oli lehmänpito-oikeus. Hyödyt, kuten juustomaito, maito, voi ja liha, vähennettiin hänen palkastaan. Myös koulun puolen hehtaarin kokoisella pellolla oli opettajilla lupa kasvattaa ja tehdä heinää.

Koulun yläkerrassa tehtiin puutöitä, voimisteltiin ja juhlittiin. Salissa edelleen olevat puolapuut ovat alkuperäiset, mutta näytillä on myös puutöissä käytettyjä työkaluja. Vaihto käyttötarkoituksesta toiseen oli sujuvaa ja välillä salin poikki saatettiin levittää lentopalloverkko. Verkko kuten vanhat höyläpenkitkin ovat vielä näytillä, tällä kertaa somisteena. Monikäyttöiseen yläkertaan vievistä portaista näkee, että niissä on ollut paljon kulkua. Niitä ei ole ollut tarve vuosikymmenten saatossa uusia, ajan patina näkyy edelleen. Koulurakennusta käy moni rakennusalan ihminen katsomassa. Kädentaidot näkyvät joka puolella, mutta erityisesti kaksikerroksisuus ja yläkerran sali ovat hämmästelyn kohteita.

PALUU JUURILLE – KOULUN UUSI ELÄMÄ

Suurten ikäluokkien muutto kaupunkeihin ja koulutusjärjestelmän uudistaminen johti monien suomalaisten kansakoulujen lakkauttamiseen. Vuonna 1968 kolme viidestä Eräjärven kansakoulusta lopetettiin, Vihasjärven kansakoulu yhtenä. Riitaisaksikin homma äityi, suuresta keskuskoulusta ei olisi haluttu luopua, varsinkin kun jatkokoulussakin kävi paljon väkeä muualta.

Kun kunta oli saanut huutokaupattua koulun irtaimiston, Tapanin vanhemmat Tyyne ja Juho Virtanen ostivat kiinteistön tarkoituksenaan aloittaa siellä liiketoiminta. Virtaset olivat pitkän linjan yrittäjiä ja menestyivät juurikkaiden viljelyssä. Etenkin sipuleita toimitettiin Tampereelle suuria määriä. Entisestä koulun polttopuuvarastosta oli remontoitu sipulikuivaamo, ja osa luokkahuoneista toimi sipulivarastona ja pakkaamona.

70-luvulla Virtaset vuokrasivat koulun tiloja Oriveden kansalaisopistolle ja kaupungille. Noina vuosina koulun seinät näkivät erilaisia harrastuspiirejä, vaalitunnelmaa ja terveystarkastuksia. Aijakin muistaa lapsena käyneensä voimistelemassa samassa huoneessa jossa kävi myös ensimmäistä luokkaa.

Myös entiset koulun henkilökunnan asuintilat ovat palvelleet yksityisiä vuokralaisia vuosikymmenten ajan näihin päiviin asti. Kun koulun kiinteistö 2000-luvun alussa siirtyi Aijan ja Tapanin omistukseen, tiloihin muutti myös yrityksiä. Vuoden 2018 jälkeen uusia vuokralaisia ei enää otettu ja Aija käynnisti tiloissa ChefBug-yrityksensä toiminnan. Villiyrttien ja ruokahyönteisten tuotekehittely vaati keittolan tiloihin suuren remontin. Terveysviranomaisten määräysten mukaisesta tilasta on hyötyä edelleen nykyisessä kahvila ja catering-toiminnassa. Aija ja Tapani ovat myös remontoineet yhden opettajien asunnoista majoituskäyttöön ja toisessa on esillä taidetta. Taidenäyttelyt ovat merkittävä osa nykyisen Wihasjärvi1906:n toimintaa, mutta taiteen juuret ovat koulun tarinassa jo pidemmällä. 90-luvulla Aijan äiti kuului Ylä-Hämeen Taiteilijaseura ry:hyn ja järjesti koululle ensimmäisen taidenäyttelyn. Sen jälkeen tiloissa on järjestetty lukuisia taidenäyttelyitä ja -tapahtumia.