Juho Virtasen muistelmat 1946-2026
Kuljetuksia ruumisarkuista liuskekiveen
Juho Erkki Virtanen (J. E. Virtanen), tuttavallisemmin Virtas Jussi oli syntyisin Sinijärven kulmalta eli Nuhjasta, Sinijärvi-järven rannalta Eräjärveltä. Juho Virtasen liikemiesvaisto oli nuoresta pitäen vahva. Hän toimi kulkukauppiaana jo rippikouluikäisenä ja tarpoi hyvinkin pitkiä päivämatkoja. Hän teki myös tupakkakauppaa, kessukauppaa, sota-ajan jälkeen. Silloin kysyntä oli vilkasta, kaikesta kun oli pulaa.
Juho Virtanen löysi emännän, Tyyne Elisabet Vuorijärven, muutaman kilometrin päästä kotoaan, Vuorenmaasta, Sinivuoren luonnonpuiston kupeesta Vuorijärven-tilan ja samannimisen järven rannalta juuri ja juuri Kuhmalahden puolelta. He menivät naimisiin sodan loputtua 1945. Oman talon rakentaminen alkoi vuonna 1947 Eräjärven Järvenpään kylälle. Toisen asuintalon rakennustyöt jatkuivat vuonna 1950 kun tontille tehtiin talli kuorma-autolle ja yläkertaan valmistui asuinhuoneisto autonkuljettajan perheelle.
Tilausliikenne alkaa
Hämeen lääninhallitus myönsi vuonna 1952 Juho Virtaselle tilausliikenneluvan ammattimaista tavarankuljetusta varten. Ensimmäinen kuorma-auto oli brittiläinen Austin, seuraavaksi Thames. Kuljetukset olivat tilauspohjaisia maansiirto- ja tavarakuljetuksia.
Rönnin tanssilavalle kuljetettiin talkooväkeä kesäaikaan. Lava-autossa piti olla korokelaidat että kaikki halukkaat pysyivät kyydissä kun väkeä oli paljon mennen tullen. Jopa tyhjiä ruumisarkkuja oli joskus Virtasen kuorma-auton kyydissä. Paikkakunnalla tapahtui taannoin perhesurma, ja silloin tarvittiin kerralla kolme arkkua samaan taloon.
Teuraskarjakuljetukset
Karjakauppa alkoi 1960-luvulla paikkakunnan maatiloilta, ja kuljetukset tehtiin omalla kuorma-autolla lihanjalostamo J. Laitiselle Orivedelle. Tampereella osoitteena oli Karjakunta, Hämeen Osuusteurastamo (HOT) ja Makkara Kolmio Oy. Teuraaksi meni myös hevosia jotka lopetettiin suoraan karjatiloilla. Juho Virtanen lopetti eläimet itse omalla järeällä pistoolillaan, johon hänellä oli tätä toimitusta varten viranomaisen myöntämä lupa. Hevosvainajille tilattiin sairaseläinkuljetus Tampereelta, jonne ne myös vietiin teurastettaviksi.
Karjakauppa jatkui aina 1970-luvulle, milloin elintarvikelainsäädäntö tiukentui ja eläinkuljetukset tehtiin lihajalostusliikkeiden omilla kuljetuksilla tai sopimuskuljetusautoilla. Juho Virtanen toimi myös teuraskarjan ostoasiamiehenä Makkara Kolmio Oy:llä. Ystävyyssuhteita syntyi, ja muun muassa Makkara Kolmion hankintapäällikkö Viljo Riikosella oli ympärivuotinen loma-asunto Vihasjärven kansakoululla 20 vuoden ajan.
Toiminta laajenee Vihasjärven koululle
Koulutoiminta loppui Vihasjärvellä vuonna 1968, ja vuotta myöhemmin Eräjärven kunta laittoi koulun myyntiin. Juho ja Tyyne Virtanen ostivat koulukiinteistön vuonna 1969 liiketoimintaan, jota olivat jo pienimuotoisesti harjoittaneet. Koulun puuvarastotiloihin pihamaalle rakennettiin puulämmitteinen sipulikuivaamo ja savustamo. Lämpö ja savu antoi sipulille kauniin kullankeltaisen värin ja lisäsi säilyvyyttä.
Virtasen perhe ja paikkakunnan sopimusviljelijät vastasivat tuotannosta. Kuivatusten jälkeen sipulia varastoitiin koululle kymmeniätuhansia kiloja vuosittain odottamaan myyntitilauksia. Lisäksi oli porkkanan ja perunan tuotantoa. Porkkanoita pestiin 50 kilon erissä modernilla sähkökäyttöisellä juuresten pesukoneella painevettä käyttäen. Sipulit, juurekset ja perunat markkinoitiin talven aikana pääosin Tampereelle tukku- ja vähittäisliikkeisiin sekä Kauppahalliin. Oman perheen lisäksi tarvittiin vakituisia työntekijöitä ja useita kausityöntekijöitä.
Vihasjärven koulun laajoissa tiloissa on aina ollut vuokralaisia koulutoiminnan loputtua. Koulun tiloissa järjestettiin eduskunta-, kunnallis- ja seurakuntavaaleja sekä kunnallisia terveystarkastuksia. Eräjärven Urheilijat ja Oriveden seudun kansalaisopisto vuokrasivat koulun tiloja, ja taidenäyttelyjä alettiin järjestää 1990-luvulla. Loma-asukkaita ja myös yrittäjiä on ollut vuokralaisina.
Ajokenttänä koko Suomi
Tavarakuljetukset lisääntyivät 1960- ja 1970-luvun vaihteessa, ja kuljetuskalustoa täytyi suurentaa. Uiherlan Sälpä Oy:n kiuaskiviä kuljetettiin ympäri Suomen, ja paluukuormina tuotiin Kemiran lannoitteita Harjavallasta, Oulusta, Siilinjärveltä, Kokkolasta ja Uudestakaupungista.
Eräjärveltä vietiin paljon liuskekivikuljetuksia, onhan tämä tunnettua paikkakuntaa luonnonrikkauksistaan kuten Viitaniemen louhos. Virtasen täysperävaunuyhdistelmällä ajettiin useita liuskekivikuormia Sallaan, Itä-Lappiin. Siellä oli rakenteilla Revontulihotelli, jossa tarvittiin laadukasta kiveä sisäseiniin ja lattioihin. Viihtyisä hotelli palvelee matkailijoita tänäkin päivänä.
Kuljetuskalustona oli myöhemmin pienempiä kuorma-autoja ja pakettiauto. Juho Virtanen jäi eläkkeelle 1978. Tämän jälkeen kuljetusliiketoimintaa jatkoivat Virtasen pojat Tapani ja Teppo.
Professori Aimo Tukiaisen taidekuljetuksia Oriveden Purnuun tehtiin paljon 80-luvulla. Kuljetuksia oli taidekorkeakouluista ja Tukiaisen kodista Helsingistä. Kuvanveistäjä Kain Tapperin isokokoisia veistoksia tuotiin Purnuun ent. Wäinö Aaltosen museosta Turusta.
Toiminta jatkui aina vuoteen 1992, kun Tepon kuolema muutti suunnitelmat. Tapani jatkoi kuljetuksia pienemmällä kuljetuskalustolla vuosituhannen lopulle.
Työt siirtyvät Helsinkiin
Tapani Virtanen muutti 1990-luvun lopulla Helsingin seudulle, jossa vaimo Aija oli jo vuosia toiminut lehtorina. Tapanin työt alkoivat Nurminen Logistics Oyj:llä trukkikuskina. Pian hänen vastuualueenaan isossa tulliterminaalissa oli kiinteistö-, kone- ja laitehuollot ja niiden järjestely. Muutto Vuosaaren sataman uusiin terminaalitiloihin oli vuonna 2008, ja siellä odotti samat tehtävät. Vuosaaren satama Helsingissä on tänäkin päivänä Suomen suurin vientisatama. Kuljetuskeikkoja hoidettiin viikonloppuisin kotimaisemissa Orivedellä ja jatketaan edelleen umpikaappikuorma-autolla.
Aija Viitaniemi perusti vuonna 2018 elintarvike- ja matkailualan yrityksen Vihasjärven kansakoululle ja remontoi liiketilat asianmukaiseen kuntoon. Koulun keittolassa tehtiin mittava remontti, kun se muutettiin ammattikeittiöksi, ja terveystarkastajan määräykset piti ottaa tarkasti huomioon. Liiketoiminnan myötä Aija ja Tapani muuttivat Helsingistä takaisin Eräjärvelle, jossa olivat syntyneet ja viettäneet lapsuutensa ja vapaa-aikaansa. Koulu on ollut Tapani Virtasen ja Aija Viitaniemen omistuksessa Tyyne Virtasen jälkeen vuodesta 2003.
Virtas Jussi oli isänmaallinen ja railakas persoona joka pikku hiprakassa veteli muun muassa näin: ”Suomessa olen minä syntynyt tuolla kauniissa Karjalassa, Sinijärven rannalla, siellä majassa matalassa.”

Ota yhteyttä Aijaan:
Puh. 040 725 4586 / Aija Viitaniemi
info@wihasjarvi1906.fi
Lähetä viesti lomakkeella:
Ihanat puodit Kahvilamme vieraille
Vieraillessasi tapahtumissamme, voit tutustua Kahvilaamme ja puoteihimme:
- Lähituotepuoti – Perinnekäsitöitä ja lähiraaka-aineista valmistettuja
elintarvikkeita. - Wanhan Tavaran Kauppa – Valikoima ajan patinaa.
